Vietnamin viimeiset päivät

Meidän viimeinen paikka Vietnamissa oli entinen Saigon nykyinen Ho Chi Minh hallitsijan mukaan, jota me käytiin mausoleumissa Hanoissa katsomassa. Tosiaankin aamulla oli vielä niitä vaatteiden sovituksia ja puoli kaksitoista meitä tuli bussi hakemaan kentälle. Matka ei ollut kauhean pitkä ja se kesti alle puoli tuntia. Kaikki sujui kentällä hyvin, mutta meidän rinkat tuntui tosi painaville, joten päätettiin punnita ne ennen kuin mennään tiskille. Mun rinkka painoi 20,8 ja Ullin 21,8. No meillä on nyt uusissa rinkoissa irrotettavat reput(2 kpl) siinä edessä, joten mä otin molemmat pois.  (toinen sisälsi likapyykkiä J.) Ulli ei voinut ottaa omastaan, koska hänellä on siinä lääkkeitä ja niitä ei ole mitään vähäistä määrää. No kuitenkin mulla oli sit yhteensä neljä laukkua ja Ullilla kolme ja läppäri J. Nähtiin muuten sit kyltti, jossa luki, että koneeseen saa viedä yhden laukun jonka maksimipaino on 7 kiloa.  Meidän rinkat painoi yhteensä alle 38 kiloa.

 Eikä kukaan sanonut meille mitään niin monesta laukusta. Mentiin sit turvatarkastukseen ja mun reppu olikin turvatarkastuksen naisella läpivalaisun jälkeen ja hän kysyi, että onko se mun ja mähän totta kai sanoin,  että on. Hän kysyi, että mitä siellä on ja mä sanoin, etten tiedä J. Tai tiedän, että likavaatteita. No alettiin kaivamaan laukkua ja likavaatteista ei löytynyt kummosempaa, mutta etutaskussa oli linkkari, joka me ollaan Bangkokista ostettu. Laitoin sen siihen, koska ajattelin, että se menee kuitenkin ruumaan. No mä vaan luovutin linkkarin Vietnamin valtiolle ja sain laukkuni takaisin.

Me ei taaskaan ehditty syödä kunnolla ja kentällä oli jo nälkä. Kone lähti 14.20. Siellä oli myynnissä Nuudelia, jossa oli kalaa mausteena J. No Ulli ei voi kalaa syödä, ja mäkään en pidä kalanuudeleista, mutta otettiin nuudelit ilman mausteita ja ne ei maistunut sit millekkään :D. Lento ei ollut taaskaan pitkä ja päästiin ihan nopeasti hotellille, joka oli ihan ok. (Aamupalakin oli ihan hyvä, mutta ei valtavan hyvä, mutta buffet, jossa oli ihan hyvin kaikkea tarjolla). Taas jälleen kerran vietiin tavarat huoneeseen ja olisi pitänyt lähteä kaupunkikierrokselle, mutta me sanottiin, ettei lähdetä vaan mennään suihkuun, koska sitten vajaan kahden tunnin päästä piti lähteä jo dinnerille.

Meidän ruokapaikat sitten senkun paranee. Tosiaankin lähdettiin peräkanaa matkanjohtajan perässä syömään torille. Se oli paikka jonne illaksi rakennettiin ravintoloita. Pistettiin katokset, pöydät, rakennettiin keittiö ja tarjoilutiski juomille. Sitten siellä oli paikka likaisille astioille yms. Meidän pöytä oli ihan siinä juomapöydän vieressä ja mä satuin istumaan sit siinä ihan pöydän päässä niin mullahan oli aitio paikka seurata touhua.  Tarjoilijat juoksi tukka putkella koko ajan siitä meidän pöydän ohi. Keittiössä valmistettiin ruokaa päähiessä. Juomat säilytettiin sellaisessa kylmälaukussa, joka oli täynnä jäitä. Sitten oli iso punainen saavi joka oli täynnä jäitä ja niitä sitten laitettiin juomiin. Sitten siihen tuotiin iso punainen saavi, joka oli täynnä vettä. En koskaan päässyt selvyyteen mitä varten se ihan oikeesti  oli ja oliko se kuumaa vai kylmää, mutta huomasin, kun siinä yksi huuhteli likaiset juomalasit. Ei niitä sen kummemmin sit tiskailtu enää. Sit siihen tuotiin iso punainen vati, johon kuskattiin likaiset lautaset. Olisin halunnut nähdä, että mitä sille tapahtuu ja päätin, että seuraan tilannetta. Yhtäkkiä huomasin, että vati oli kadonnut enkä tiedä mihin se vietiin tai kuka sen vei. Ravintola ei missään tapauksessa täyttänyt eviran säädöksiä, mutta ihan ollaan terveinä pysytty, vaikka siellä valmistettua ruokaa syötiin.

Tämä pikkupoika myi nenäliinoja. Näitä myyjiä oli kolme pientä lasta. Jos heistä yritti ottaa valokuvaa he lähtivät juokemaan karkuun. Tämän kuvan sain otettua ihan huomaamatta, kun hän oli kauempana.

Tässä on lika-astioiden vati. Syömäpuikot laitettiin keltaiseen sankoon.

Lika-astioiden keräyspiste.

Juomatiski

Kaksi alimmaista kuvaa on lasien tiskauspaikalta.

Seuraavana aamuna lähdettiin Vietnamin sodan muistopaikalle. Se oli niin vaikuttava kokemus, koska kaikki on tapahtunut minun elinaikana ja meillä oli oppaana Mr Hai, joka oli ollut sodassa ja hän osasi kertoa kaikesta niin hyvin. Eka kerran kun hän avasi suunsa ajattelin, että voi ei tollanen vanha kuivaääninen pappa, mutta hän oli niin ihana J. Hänellä oli aivan suloinen hymy ei mikään tekovirnistys.

Vietnamin sodassa on etelä ja pohjoinen sotinut keskenään. Ennen oli Vietnam ja Vietkong.  Usa auttoi eteläläisiä ja Kiina antoi pohjoiselle aseapua, mutta ei miehistöapua. Se mikä myös kosketti, kun siinä todellakin on ollut koko perhe sotimassa. Vanhemmat ja lapset ei vaan miehet. Katsottiin aluksi yksi dokumentti niin siinä ehkä 8-vuotias pikkutyttö juoksi pyssy kädessä ja ampui L. Sitten saattoi olla, että lapsi oli lähtenyt yliopistoon etelään ja sota tuli niin hänelle sanottiin, ettei valmistu jos ei lähde sotaan ja hän soti sitten omaisiaan vastaan L.

Nähtiin millaisia käytäviä oli rakennettu. Korkeudeltaan alle metrin ja leveydeltään 60 senttiä. Katon korkeus laski mitä edemmäksi käytävä eteni. Siinä ei aina ollut joku yksin juossut turvaan, vaan niitä pitkin kuljetettiin myös loukkaantuneet sairaalaan, joita oli sitten rakennettu vähän niinkö korsuiksi.

Käytävät olivat 20 metriä, 30 metriä ja 60 metriä pitkiä eli niistä pääsi maanpinnalle aina noista välipaikoista.

 Osa meidän porukasta meni käytävää ja nousivat 20 metrin jälkeen ylös. Mä en halunnut, koska mulla on ahtaanpaikan kammo ja näytti niin kauhealta jo käytävän suulta. Tottakai hädässä olisi varmasti mennyt mistä vaan. Sitten nähtiin sellaisia piillopaikkoja, johon pystyi yksi henkilö piiloutua. Ne oli aina jonku puun juurella. Ehkä heillä oli joku merkki mistä osasi etsiä, koska ne oli niin hyvin suojattu lehdillä. Meille näytettiin miten niihin on menty, ettei lehdet päältä ole lähtenyt. Ne oli niin hyvin piilossa lehtien alla, ettei niitä olisi voinut silmällä huomata.  Luukut oli noin 30x45 senttiä. Ihan isorintaiset ja peffaiset ei siihen luukkuun kyllä mahtuneet. Ei viitsitty sit ottaa edes riskiä, että miten käy jos testaa luukkua.

Näimme myös erilaisia ansoja, jotka oli kyllä aika kauhean näköisiä.

Tässä on ansa, joka oli piilotettu ruohon alle.

Näin tapahtui, kun siihen astui

Tältä ansa näytti

Lopuksi olisi saanut käydä ampumaradalla ampumassa, mutta jätin väliin, koska en olisi ehkä uskaltanut painaa edes liipasinta. Me saatiin myös siellä pikkupurtavaa. Eli keitettyä kassavaa, jota kastettiin sokeri-suola-maapähkinäseoksessa. Kassava pitää nälän pitkään poissa, sitten tuosta seoksesta sai protskua, energiaa ja mineraaleja, jotta ovat jaksaneet taistella paremmin. Sen lisäksi saatiin sellaiselle viemärille maistuvaa teetä. ehkä sekin on auttanut jaksamisessa.

Tämä oli keittiö, missä kassavat ja tee keitettiin.

Ruokapaikalle mennessä oli käsienpesupaikka. Siinä oli joku putki, joka oli päällystetty bambulla. Bambu oli pohjasta halki ja siitä tuli vettä koko ajan. Ehkä tuli suoraan jostain rapaojasta niin ei tarvinnut olla huolissaan vesilaskusta. No ei vaiskaan ihan kirkkaalta se vesi näytti tai sit on silmä jo tottunut vedeväriin ja näkee kaikki kirkkaana vaikkei aina olisikaan :).

Tullessa tuli valtava kaatosade. Me jouduttiin pysähtyä liikennevaloihin ja siinä oli ihan valtavasti motskareita ja kun valot vaihtui niin ne ei lähtenyt minnekkään. Autot piippaili ja silti ei tapahtunut mitään. Sit huomataan, että siellä ollaan pois pyörien päältä eikä ole aikomustakaan lähteä liikkeelle. Siellä vedettiin sadetakkia ylle tai oltiin vain seisoskelemassa. No sit tajuttiin, että me oltiin sillan alla ja ne motskarit ihan oikeasti piti siinä sadetta. Ei ne edes aikonut lähteä siitä eteenpäin. Ihan oikeasti revettiin nauramaan. Miettikää, että liikennevaloissa kaksikaistainen tie täynnä motskareita niin siinä ollaan parkissa sadetta pitämässä. Siis ihan hullua porukkaa.

Meillä oli taas postipaketin lähetykseen tarvetta, koska haluttiin lähettää juhlamekot Suomeen, koska tarvimme niitä vasta ens keväänä. Muuten huomattiin, että mun juhlamekosta ei otettu kuvaa ollenkaan, joten ehkä ens keväänä minusta otetaan kuva mekko päällä :). Muut menivät jatkamaan Vietnamin sotaa eli he menivät sotamuseoon, mutta sovittiin matkanjohtajan kanssa, että me mennään postiin ja jätetään museo väliin. Meidät jätettiin bussissa postin kulmilla. Otettiin aamulla jo mukaan tavarat, jotka lähtee Suomeen. Ollaan ihan kuuluisia siitä, että joka maassa on tarvittu postia, koska paketti on lähtenyt Suomeen. Täällä on erilainen palvelu postissa, kuin Suomessa. Me nytkin mentiin tavaroiden kanssa, jotka oli pussissa ja meille paketoitiin kaikki valmiiksi ja ei maksanut edes valtavasti. Paketti on myös niin hyvin teipattu, ettei pitäisi hajota, vaikka vähän heiteltäisiinkin. Saapa nähdä miten Saara saa meidän kaikki paketit kuljetettua postista. Hän tarvitsee oikeasti apua, koska niitä ei voi kantaa kovin pitkästi. Täytyy toivoa, että joku ystävällinen auttaisia häntä. Me saatiin sitten myös vapaa iltapäivä tästä syystä. Me käytiin syömässä ja nautittiin cappuccinot ja jätskit kaikessa rauhassa, ennen  kuin lähdettiin takaisin hotellille.

Se missä oltiin syömässä oli mopoparkin vieressä. Eli ihmiset ajoivat moponsa siihen ja siinä oli kaksi miestä, jotka sitten veivät mopon parkkiin ja piirsivät liidulla penkkiin jotain merkkiä. Asiakas sai aina lapun ja  takasin tullessa hän antoi lapun ja hänelle tuotiin taas mopo viereen ja hän maksoi

siitä sit parkkimaksun. Näytti kyllä näppärältä touhulta. Oishan se myös aika lepposaa työtä. lämpimässä ilmassa sirrellä mopoja paiaksta toiseen ja samalla rhkä vähän jutella työkaverin ja asiakkaiden kanssa.

Sieltä, kun tultiin niin meillä oli vähän aikaa ja sitten lähdettiin dinnerille, jonne tuli meidän Kambodzaan tulevat matkustajat. Nyt meitä on sitten me kaksi, Matikan maikka, pariskunta Tanskasta ja Belgiasta ja uusia on kaksi tyttöä Englannista, kaksi pariskuntaa englannista ja pariskunta Irlannista. Meitä oli syömässä siis yhteensä yli 20 henkeä, kun oli vielä Vietnamin porukka ja sit oli jo nää uudet. Me mentiin samaan paikkaan kun edellisenä päivänä, mutta viereiseen ravintolaan. Kun me mentiin sinne niin nähtiin, kun vieressä vedettiin suojia katolle, joten arveltiin, että taitaa alkaa satamaan. No me oltiin saatu tilaukset tehtyä, kun sade alkoi. Sitä tuli taivaan täydeltä ja tässä meidän ravintolassa ei ollut joka paikassa suojaa. Meidän pöydässä kaksi oli sellaisessa välissä, että heiltä puuttui suoja ja vesi tuli siis suoraan heidän päälle. No meidän pöytiä siirrettiin vähän erilleen niin saatiin heidätkin kuiville, mutta ravintolan henkilökunta alkoi siinä kaatosateessa laittamaan suojia paikalleen. Se oli melkoista farssia yksi piti sateenvarjoa, kun toinen yritti laittaa suojia paikalleen, mutta kyllä ne saatiin paikalleen loppujen lopuksi ja kaikki asiakkaat pääsi sateelta melkein suojaan, koska sieltä täältä katokset oli rikki ja meinasi vuotaa.

Tuotteet oli hienosti tarjolla lasivitriineissä, mutta niissä oli lämpötila sama kuin ulkona. Eli ne ei ollut kylmävitriinejä :).

Seuraavana aamuna me lähdettiin kolmannelle Mekong-joen risteilylle. Meillä oli taas Mr Hai  oppaana.  Me matkustettiin veneellä, jossa kaikille oli oma tuoli. Sää oli taas aivan ihana. Vene lipui hitaasti eteenpäin ja oli ihana fiilis, vaikka taas vesi ei ollut kauniin väristä, mutta ympärillä olevat maisemat oli mielenkiintoisia. Siellä oli marketteja veden päällä. Oli vihannesmarkettia, jossa myytiin pottuja ja hedelmiä, ja kaikkia vihanneksia. Nämä marketit oli veneitä. Sitten nähtiin riisinkuljetus vene, joka oli kukkuroillaan riisiä, sitten nähtiin riisiä valtavana kekona siellä rannassa. Aluksi luulin, että siellä on saha ja sahanpurua, mutta se olikin riisiä. Voitte vähän ymmärtää minkäkokoinen riisikasa oli, jos näytti sahanpuruille. Muutama metri oli korkeutta.

Meille tarjoiltiin veneessä hedelmiä

Siellä oli myös nokian myymälä

Me pysähdyttiin matkalla käsityöläisten pajaan missä valmistettiin riisipaperia, riisiviinaa, popriisiä,  kookoskarkkeja eli käytiin karkkitehtaassa, nähtiin vaan hieman lähempää karkin valmistus mitä Fazerilla pääsee näkemään. Kookoskarkit valmistettiin kookosmaidosta, johon lisättiin sokeria ja jotain varmaan muutakin J. Massa valmistettiin vähän niinkö meidän yleiskone, mutta se oli tulipesän päällä eli tarvittiin lämpöä valmistukseen. Taikina kaadettiin pitkiin kapeisiin muotteihin jossa mies ne levitti tasaiseksi ja leikkasi paloiksi, sitten oli nainen ja poika, jotka pakkasi ne papereihin. Siis kaikki tapahtui käsityönä siinä meidän nenän alla. Myös popriisin valmistus nähtiin. Popriisistä tehdään riisikakut ja riisisuklaa. Siellä säkissä oli sekaisin valkoisia ja ruskeita vähän niinkö siemeniä. Tätä seosta kaadettiin Wokpannun näköiseen pannuun, joka oli ihan kuuma. Alla oli taas tulipesä.  Valkoiset riisit alkoivat poksahdella ja niistä tuli isoja. Seuraavaksi ne siivilöitiin ja siivilään jäi vaan valkoiset riisit. Ne siirrettiin seuraavaan wokkipannuun, jossa oli hunajasokeriseosta. Siellä niitä sekoiteltiin hetki ja pannu nostettiin pyöreän ”lihatunkin” päälle. Kaks miestä otti puiset kapustat ja alkoivat sekoittaa massaa ja samalla he pyörivät tunkkia ympäri, se oli tosi hauskan näköistä. Sekoitettu massa kaadettiin kanttiseen astiaan, jossa se kaulittiin tasaiseksi. Sitten miehet ottivat laudan jonka avulla he leikkasivat kaikista samankokoisia, toinen oli toisessa päässä ja toinen toisessa. Siinä astiassa heillä oli merkit jotta kaikista tuli samankokoisia. Sitten palat nostettiin pöydälle, jossa ne pakattiin pusseihin. Siinä oli tyttö pakkaamassa risti-istunnassa ja sitten nämä miehet auttoivat häntä, kun olivat saaneet massat tehtyä. Arvatkaa huvittiko, kun yhtäkkiä huomattiin, että toisella oli sätkä suupielessä siinä samalla kun pakkaili. Harmittaa, kun ei ehditty ottaa valokuvaa hänestä :D.

Matka jatkui, ja kohta pysähdyttiin ja siirryttiin pikkuveneisiin joko 2, 3 tai 4 samaan veneeseen. Meitä meni me kaksi ja meidän matkanjohtaja. Veneessä oli nainen soutamassa seisoen. Me saatiin päähän sellaset Aasialaisten hatut :D. Me vaan vähän matkaa mentiin tällä veneellä ja siirryttiin takas meidän omaan veneeseen. Saatiin kokemusta kuitenkin tämmöisestä matkustamisesta.

Pysähdyttiin syömään johonkin paikalliseen ravintolaan, jossa oli muutama ruokalaji, josta valita. Se oli ihan hyvää ruokaa. Ruokailun päätteeksi meille esitettiin muutama laulu paikallisen naisen ja miehen esittämänä. Ne laulut ei ollut pelkkää laulua vaan siinä näyteltiin koko ajan. Oli kosiolaulu ja sitten oli laulu, kun äiti ei unohda koskaan lastaan sama missä lapsi on niin se on aina äidin sydämessä ja mielessä ja äiti vie lapselle pitkänkin matkan päähän kahvit, jotta lapsi jaksaa tehdä töitä. Ne oli hauskoja, mutta ei voitu katsoa toisia, koska ei ehkä olisi meillä pitänyt pokka, vaikka nämä esiintyjät oli ihan tosissaan esittämässä. Esityksen jälkeen Ulli sai kokeilla soittaa sellaista yksikielistä soitinta, koska hän kyseli siitä. Mies näytti hänelle ihan kädestä pitäen miten soitto tapahtuu. Liekkö olisi halunnut kosasta Ullia, mutta ei ehtinyt, kun oli niin vähän aikaa. Se oli niin romanttisen näköistä touhua :D.

Me matkustettiin bussilla tänne venepaikkaan. Matka kesti aina pari tuntia suuntaansa. Me ollaan täällä matkustettu niin paljon bussilla ja ollaan aika hyvin perillä miltä tuntuu niissä istuminen. Jos täällä portaat on puolitoista kertaa suomen askelma niin bussin penkit on kaksi penkkiä  Suomen puolitoista penkkiä ja jalkatilaa saman verran. Eli hiemankin jos on tuhdimpi niin vaikeaa tulee mahtua istumaan ja jos on kaks tuhdimpaa vierekkäin niin osaatte kuvitella, ettei ole helppoa istuminen (en siis tarkoita noilla tuhdeilla mua tai Ullia vaan ihan niinkö yleisesti).  Meillä oli Thaimaan ja Laosin ajan aina kaksi isoa autoa ja tavarat mahtui tosi hyvin ja kaikilla oli reilusti tilaa. Nyt meidän tavarat laitetaan bussin takaikkunasta peräpenkeille eli 5 penkkiä menee tavaroihin ja sitten paikkoja on ollut justiinsa kaikille riittävästi niin välillä monen tunnin istumisen jälkeen on jaloissa sellainen olo, että olis kiva nostaa ne ylös, mutta yleensä on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt. Venereissullakin meillä oli taas pieni bussi, mutta hyvinpä silti selvittiin yhteensä neljän tunnin matkasta.

 Illalla käytiin syömässä ihan tavallisessa ravintolassa :D, mutta sinne mentiin taksilla ja oltiin jonkin matkaa pyöriskelty, kun selvisi, että meidän kuski ei osannut mennä sinne ravintolaan. Hän ei tiennyt missä se on :D. Meidän opas sitten soitti johonkin auttavaan puhelimeen ja sieltä opastettiin poikaa minne pitää ajaa. Loppujen lopuksi hän jätti meidät pois kyytistä tai me jäätiin pois kyytistä parisataa metriä ennen ja käveltiin sit loppumatka. Onneks opas sattui olemaan meidän taksissa, koska oltais oltu aika ihmeissään ilman häntä, koska ei edes tiennyt minne oltiin menossa. Muuten ei tuo ravintola ollutkaan ihan tavallinen, koska sieltä sai myös pizzaa ja meidän porukasta suurin osa tilasi pizzaa eikä riisiä. Myös minä tilasin pizzan J.  Niin ja siellä oli pöytäliinana paperia ja siihen sai piirrellä. Värikynät oli pöydässä.

Aamulla meillä oli lähtö klo 7.00 kohti Kambodzaa. Bussimatka kesti yli 6 tuntia.